
Bostonilainen bluessensaatio Poppariin 1.11.
Nykybluesin sensaatio, bostonilainen trio GA-20, tähdittää Blues Live! ry:n vuotuista tapahtumaa. Trio ammentaa musiikkinsa syvältä perinteisestä bluesista, jota se maustaa countrylla ja rock'n'rollilla.
Yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Matt Stubbs, kitaristi-laulaja Pat Faherty ja rumpali Tim Carman.
Bändi on perustettu 2018. Se saavutti rakettimaisesti Billboard Blues -listan kärkipaikan. Matt Stubbs kertoo GA-20:n keskittyvän musiikissaan tarinankerrontaan, melodioihin ja tunnelman luomiseen. Bändi tekee levyjä, joita se kuuntelisi myös itse.
Bändin kolmas pitkäsoitto, Crackdown, onkin konstailematonta bluesia, yhtä aikaa vahvan perinteistä ja modernia. Trio on kuuluisa myös vahvan energisistä ja mieleenpainuvista keikoistaan. Kun näet trion kerran, haluat tulla keikalle toistekin. Trio on nykybluesin suunnannäyttäjä. Kolmikko tekee musiikkia vahvalla intohimolla bluesiin.
Trio esiintyy Popparissa perjantaina 1. marraskuuta. Samalla Blues Live palaa monen vuoden jälkeen kaupungin parhaaseen, tunnelmalliseen klubiin, jossa on mahdollisuus päästä hyvin lähelle artisteja.
Tapahtuma alkaa Ylä-Ruthilta torstaina 31. lokakuuta, jolloin ravintolassa esiintyy Howlin’ Hessu & Moanin’ Mika, harpisti-laulaja Hessu Heinosen ja monipuolisen kitaristin Mika Lähteenmäen duo. Tapahtuma päättyy lauantaina 2.11. blues- ja Halloween-henkisiin bileisiin Muuramen Muurmannissa, jossa bluesia tarjoilevat J. Leino & Bluesmonger sekä U.Pasanen Band. Molemmat bändit ovat tiukassa iskussa.
GA-20 perjantaina 1. marraskuuta Popparissa klo 22
Ennakkoliput Tiketistä (30€): https://www.tiketti.fi/ga-20-usa-poppari-jyvaskyla-lippuja/103385
Huom! Jäsenlippuvaraukset (25€) vain puhelimitse p. 044 - 580 1369
Torstaina 31. lokakuuta
Howlin’ Hessu & Moanin’ Mika -duo esiintyy Ylä-Ruthilla klo 18 alkaen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lauantaina 2. marraskuuta
J. Leino & Bluesmonger ja U. Pasanen Band juhlistavat Muurmannissa klo 21 alkaen Halloweenia.
Liput 10€ ovelta

Blues Live! 2024
Blues Live! ry:n vuotuinen tapahtuma pidetään tänä vuonna loka-marraskuun vaihteessa., kun yhdistys saa pääesiintyjäkseen modernin bluesin komeetan bostonilaisen GA-20 -trion. Bändi esiintyy perjantaina 1. marraskuuta Popparissa klo 22. Samalla Blues Live! palaa juurilleen, pitkäaikaiseen konserttipaikkaansa, tunnelmalliseen Poppariin.
MYYNNISSÄ: ENNAKKOLIPUT TIKETISTÄ (30€)
Ennakkolippujen myynti päättyy klo 20.15
klo 21 alkaen lippuja myydään vielä ovelta
Huom! Jäsenlippuvaraukset (25€) vain puhelimitse p. 044 - 580 1369
Torstaina 31. lokakuuta
Howlin’ Hessu & Moanin’ Mika -duo esiintyy Ylä-Ruthilla klo 18 alkaen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lauantaina 2. marraskuuta
J. Leino & Bluesmonger ja U. Pasanen Band juhlistavat Muurmannissa klo 21 alkaen Halloweenia.
Liput 10€ ovelta
(Lisätietoja Hessu Heinonen p. 044 - 580 1369)

Blues Live! ry:n vuotuinen tapahtuma 31.10. - 2.11.2024
Blues Live! ry:n vuotuinen tapahtuma pidetään tänä vuonna loka-marraskuun vaihteessa., kun yhdistys saa pääesiintyjäkseen modernin bluesin komeetan bostonilaisen GA-20 -trion. Bändi esiintyy perjantaina 1. marraskuuta Popparissa klo 22. Samalla Blues Live! palaa juurilleen, pitkäaikaiseen konserttipaikkaansa, tunnelmalliseen Poppariin.
NYT ENNAKKOLIPUT (30€) MYYNNISSÄ: TIKETISSÄ
Huom! Jäsenlippuvaraukset (25€) vain puhelimitse p. 044 - 580 1369
Torstaina 31. lokakuuta Howlin’ Hessu & Moanin’ Mika -duo esiintyy Ylä-Ruthilla klo 18 alkaen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lauantaina 2. marraskuuta J. Leino & Bluesmonger ja U. Pasanen Band juhlistavat Muurmannissa klo 21 alkaen Halloweenia.
Liput 10€ ovelta
(Lisätietoja Hessu Heinonen p. 044 - 580 1369)


Suomi-laiva Soi Blues-risteily 17.8.2024
Suomi-laiva Soi Blues-risteily 17.8.2024
Liput Päijänne-Risteilyt Hilden:
https://hilden.bookingonline.fi/stable/tapahtuma.jsp?teema_id=1464&id=1019-25807&pvm=17.08.2024&tid=3547995
HUOM! Blues Live ry:n jäsenten lippuvaraukset ensisijaisesti puhelimitse:
044 - 580 1369
Viisi tuntia bluesia perinteisellä höyrylaivalla 17.8.2023
Perinteinen, suosittu ja tiivistunnelmainen Suomi Laiva Soi -bluesristeily starttaa jo 34. kerran lauantaina 17. elokuuta Jyväskylän satamasta kello 19. Mukana on neljä kokoonpanoa U. Pasanen Band, J. Leino & Bluesmonger, Howlin´ Hessu & Moanin´ Mika, Lulu & Friends.
Luvassa on musisointia laivan jokaisella kannella.
Risteily on viisituntinen eli laiva palaa takaisin satamaan kello 24.
Siinä vaiheessa yleensä vielä soitto soi ja laiva keinuu tanssin tahdissa.
Risteilyn järjestää Blues Live! Ry.
Liput maksavat 35 euroa ja jäsenille 25 euroa
Sivu 3 / 11